kolmiNaisuus

Mietin pitkään miten kertoisin meidän perheen ruokailuista ja ruoan tärkeydestä. Hyvä kotiruoka on ollut itselleni tärkeää ja se, että se valmistetaan omin pikku kätösin. Olenhan myös yhdeltä ammatiltani kokki ja siihen ammattiin minut innosti oma mummini sekä äitini, jotka tekivät parasta kotiruokaa, jota sain lapsuudenkodissani syödä. Tämän taidon olen myös halunnut opettaa omille lapsilleni. He ovat saanneet aina olla keittiössä mukana ja opetella sekä innostua ruoanlaitosta. Omasta pikku kokistani, nimittäin tyttärestäni, onkin tullut erittäin taitava voisinpa jopa sanoa, että parempi kuin minä itse. Kiireen keskellä siitä on apua eikä ruoan teosta saa tehdä vaikeaa tai kaikilla menee motivaatio. Meillä kiireisessä arjessa arvotaan kuka käy kaupassa ja kenellä on aikaa tehdä ruokaa. Ruokaa valmistetaan riittävästi, jotta sitä riittää seuraavalle päivällekin, silloin ennakointi on tärkeää. Ja ruokaa menee paljon! Varsinkin, kun perheessä asuu kaksi teiniä. Toinen futari ja toinen jä

Kun puolisoni Markun kanssa tapasimme ja yhdistimme kaksi perhettä, oli tärkeää että lasten kasvattamisessa arvomme osoittautuivat hyvin samankaltaisiksi. Toki erimielisyyksiä syntyi ja syntyy yhä, sillä Markku on minua tiukempi ja sanoo asioista jämäkästi. Minä taas annan helpommin periksi ja joustan monissa asioissa. Mutta yhdessä asiassa olemme molemmat tarkkoja ja ehdottomia, nimittäin ruokailussa.  Meillä syödään aina pöydän ääressä ilman älylaitteita. Myös kaikki hössötys ja leikkiminen jää ruokapöydän ulkopuolelle. Ruokaillessa keskitytään syömiseen ja toisiimme. Pyrimmekin syömään ainakin kerran päivässä kaikki yhdessä. Tämä on viimeistään iltapala, sillä jokapäiväiset harrastukset sotkevat usein yhteisen päivällisen suunnitelmat. Emme ole päässeet tähän automaattisesti, vaan tie tähän pisteeseen on ollut kivikkoinen, mutta nykyisin ruokailumme sujuu lähes aina ilman suurempia sanomisia. Meillä syö usein myös lasten kavereita ja lapsemme ohjeistavat myös heitä: "Meillä ei

      Näin yhden aikuisen taloudessa aika on aina kortilla, on lasten kuskaamista kouluun ja harrastuksiin, koiran ulkoilutusta, ruuanlaittoa, apuopena läksyissä tai koealueen tenttaajana toimimista, pyykkivuorten selätystä, imurin kanssa painimista ja kaiken tämän lisäksi toimin vielä yrittäjänä. Silti olen pyrkinyt ehtiä harrastamaan myös itse. Nautin liikunnasta ja innostun lajista kuin lajista ja onkin tullut harrastettua niin jalkapalloa, tanssia, tankotanssia, nyrkkeilyä, juoksua, kuin uintia ja tehtyä myös muita erinäisiä lyhyempiä lajikokeiluita. Joinain päivinä aikataulutus ei vaadi enempää suunnittelua mutta välillä taas vaatii sitä, että pitää herätä klo 5.30 käyttämään koiraa, jotta ehtii klo 6 salille ja pääsee aamupalalle yhdessä lasten kanssa klo 7.30. Tai illalla repäistään aikaa 20min yhteiseen jumppatuokioon. Jotta jokainen meistä neljästä pystyy harrastamaan useampaa lajia jaetaan kotityötkin yhdessä lasten kanssa tasan. Joskus myös täytyy uskalt

  Minäkin olen ollut se vanhempi, joka on halunnut pitää harrastuksistaan ja hyvinvoinnistaan huolta silloin kun lapset olivat pieniä. Meidän perheessämme molemmat vanhemmat saivat harrastaa ja harrastukset laitettiin arkeen  sopiviin aikoihin.  Minä useasti hyödynsin aamut, koska olen   aamuvirkku ihminen.  Treeneistä palasi äiti, joka jaksoi touhuta lasten kanssa ja hoitaa kodin.  En nähnyt silloinkaan siinä mitään huonoa, enkä näe nytkään. Edelleen olen äiti, joka harrastaa. Nyt harrastaminen vain on tavoitteellisempaa ja sillä on määränpää.  Vieläkin joskus lapset kysyvät: "K auanko äiti salilla menee?" ja ennen kuin ehdin vastata  kuuluu: " Ai niin, jos treenit sujuu hyvin niin kaksi tuntia.":) Näin siis meillä, eivätkä lapset kärsi tästä vieläkään ja he saavat tulla mukaan jos haluavat.  Heillä on omat harrastuksensa,  sillä liikunta kuuluu koko meidän perheen harrastuksiin. Myös oma kisaaminen on koko perheen juttu. Tankkauspäiviin osallistuu kaikki, treen

Usein lapset nähdään esteenä omille harrastuksille. Sen kerran kun pääset harrastamaan, vaikkapa salille, sinua painaa huono omatunto kun jätit lapsesi kotiin etkä vietäkään kaikkea mahdollista vapaa-aikaa heidän kanssaan. Tekemisestä ei tahdo tulla mitään vaan haluat nopeasti kotiin. Kuullostaako tutulta? Kun itse olin pieni äiti kävi kerran viikossa aerobic-tunnilla tai lenkillä työkavereidensa kanssa. Nämä hetket oli omistettu minulle ja isälle. Äidin ollessa urheilemassa katsoimme aina urheiluruutua vierekkein sohvalla tai pelasimme Unoa. En muista ikinä ajatelleeni, että on ikävää kun äiti lähtee johonkin, vaan miten mukavaa kun saan viettää isän kanssa yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa.  Oma puolisoni on alusta saakka tukenut harrastamistani ja nyt kisaamistani. Vuorovaikutuksemme on aina ollut kannustavaa ja toista tukevaa. Näin myös lapset ovat kasvaneet tässä ilmapiirissä ja se on tarttunut heihin. Pelkästään minun harrastamistani ei tueta, vaan tuemme kaikki toinen toisiamme. L

Kertoo kolmen erilaisen naisen liikunnallisesta elämästä. Kuinka huolehtia lapsista ja urasta unohtamatta kuitenkaan itseään ja omaa hyvinvointiaan. Marika 35-vuotiaan luokanopettajan, uusioperheen äidin ja tulevan bikini fitnesskisaajan vauhdikasta elämää.  Olen blondi olematta blondi. Sini Tässä on 35-vuotias oman elämänsä Supersankaritar, joka jakaa arjen kolmen viikarin ja yhden koirulin kanssa. Olen yrittäjä, joka yrittää elämäntapamuutosta olemalla ajanhallinnan mestari (tai sitten ei).   Suvi 35-vuotiaan naisen elämää terveyden ja hyvinvoinnin yrittäjyyden, äitiyden ja Suomen vahvimman naisen välillä. Voimaa on kuin pienessä kylässä, mutta kylää täytyy vielä suurentaa.