Mitä tänään syötäisiin?

Kun puolisoni Markun kanssa tapasimme ja yhdistimme kaksi perhettä, oli tärkeää että lasten kasvattamisessa arvomme osoittautuivat hyvin samankaltaisiksi. Toki erimielisyyksiä syntyi ja syntyy yhä, sillä Markku on minua tiukempi ja sanoo asioista jämäkästi. Minä taas annan helpommin periksi ja joustan monissa asioissa. Mutta yhdessä asiassa olemme molemmat tarkkoja ja ehdottomia, nimittäin ruokailussa. 

Meillä syödään aina pöydän ääressä ilman älylaitteita. Myös kaikki hössötys ja leikkiminen jää ruokapöydän ulkopuolelle. Ruokaillessa keskitytään syömiseen ja toisiimme. Pyrimmekin syömään ainakin kerran päivässä kaikki yhdessä. Tämä on viimeistään iltapala, sillä jokapäiväiset harrastukset sotkevat usein yhteisen päivällisen suunnitelmat. Emme ole päässeet tähän automaattisesti, vaan tie tähän pisteeseen on ollut kivikkoinen, mutta nykyisin ruokailumme sujuu lähes aina ilman suurempia sanomisia. Meillä syö usein myös lasten kavereita ja lapsemme ohjeistavat myös heitä: "Meillä ei sitten saa olla puhelimella ruokapöydässä". 

Ruokailumme toteuttamisessa auttaa suunnitelmallisuus. Pyrimme tekemään ruokalistan aina viikoksi eteenpäin, tämä auttaa myös kaupassa käymistä. Ruokia suunniteltaessa otamme huomioon lasten toiveet, mutta yritämme pitämään ruokavalion monipuolisena ja käyttämään puhtaita raaka-aineita. Toki välillä kiireisenä arki-iltana valmiit pinaattiletut tai kalapuikot ovat pelastus! Syömme arkena helposti sekä nopeasti valmistettavaa perusruokaa. Viikonloppuisin saatamme mennä pidemmän kaavan kautta.

Me vanhemmat päätämme loppupeleissä mitä syömme ja milloin syömme. Lapset saavat päättää annoskoon. Myös tätä on opeteltu pienestä pitäen ja yhä edelleen se vaatii aikuisen ohjausta. Meillä syödään viisi kertaa päivässä. Toisinaan ruoka maistuu lapsille hyvin, toisinaan ei ole ruokahalua. Se on mielestäni normaalia, sillä myös energiantarve vaihtelee. Myös lasten kesken on suuria vaihteluita. Nuorimmainen on jatkuvassa liikkeessä ja treenejä on useampia viikossa. Hänellä on myös jatkuva nälkä ja ruokaa menee kuin aikuiseen mieheen. Etenkin aamuisin, ainakin teinillämme, on hankaluuksia saada edes pieni hedelmä tai leipäpalanen alas. Mutta hän tietää että tässä asiassa ei neuvotella. 

Hiljalleen kun lapset ovat kasvaneet, myös he ovat päässeet osallistumaan ruoanlaittoon. Isoin tekee pienemmille ruokaa, keskimmäisen bravuuri on makkaraperunat ja nuorimmainen on aina tykännyt leipoa. Ruokailun jälkeen lapset korjaavat omat jälkensä astianpesukoneeseen (tästä tulee muistuttaa lähes joka kerta) ja kiittävät ruoasta. 

Miten teidän perheen ruokailut sujuvat? Pyrkikää tekemään ruokailuista mukava koko perheen yhteinen kiireetön hetki, jolloin on aikaa vaihtaa kuulumisia. Yritä olla stressaamatta lapsen syömisestä, vaan tarjoa hänelle hyvä esimerkiksi myös ruokailutilanteessa. 

Asiat vievät aikaa, peruna kerrallaan, kuten eräs viisas nainen tapaa sanoa.

Marika