kolmiNaisuus

Olen aina pitänyt laittautumisesta, oli sitten kyse hiuksista, meikkaamisesta tai vaatteista. Tämä on lähtöisin jo äidinmaidosta. Uusi prinsessamekko ostettiin pienempiinkin juhliin ja äitini motto tuntui olevan: "Mielummin överit kuin vajarit". Muutamia kertoja taisinkin olla kavereiden synttärijuhlissa hieman ylipukeutunut valkoisissa sukkahousuissani ja vaaleissa kengissä muiden pomppiessa kuralätäköissä.  Näin aikuisenakin ostan edelleen sievän, hieman epäkäytönnöllisemmän vaatteen kuin hupparin tai colitsihousut. Rakastan mekkoja ja hameita, mutta olen joutunut toteamaan useampaan kertaan etteivät ne sovi räntäsateessa koulun pihalla juoksenteluun. Minulla on ripsienpidennykset (tosin hyvin maltilliset), laitatan kynteni kerran kuussa samoin käyn kampaajalla säännöllisesti. Joku varmasti ajattelee, että olenpas pinnallinen tai enkö ole tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olen. En näe asiaa näin. Ripset helpottavat hyvinkin kiireisiä aamujani. Toki ripsien lisäksi laitan

  Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa omasta ammatistani Auktorisoituna personal trainerinä ja siitä mitä siihen kuuluu ja miksi asiakas valitsisi minut sen sijaan , että ostaa netistä valmennuksen. Eräs asiakkaani sanoi kerran minulle: muut kaverini käyvät myös terapautilla, mutta minä saan sinun valmennuksestasi kaiken. Se riitti kiitokseksi ja tiesin, että olin tehnyt työni hyvin.  Minun tehtäväni ei ole vain huolehtia treenistä vaan myös kuunnella asiakastani. Arki ei aina mene suunnitellusti ja minun tehtäväni on huolehtia silloin siitä miten treenit toteutetaan ja mihin asiakkaani energiat milloinkin riittää. Oma työni ei ole vain sillä hetkellä, kun olen asiakkaan kanssa treenilllä. Siihen kuuluu suunnittelua myös sen ulkopuolella ja vastauksia silloin, kun asiakastani joku mietityttää. Pidän huolen hänen liikkuvuudestaan , kehityksestään , hyvinvoinnistaan ja siitä ettei hän pala loppuun. Mikään ohjelma ei siis sovi kaikille eikä kaikille toimi kaikki samat treenit tai ruokaval

Toiset pitävät työstään ja kokevat sen arvokkaana sekä merkityksellisenä. He saattavat työskennellä lapsuutensa haaveammatissa tai ovat löytäneet aikuisiällä unelmaduunin. Toiset taas käyvät töissä ainoastaan rahan takia, saadakseen lainat maksettua ja ruoan pöytään. Minä haaveilin jo pikkutyttönä opettajanurasta. Kotoa löytyi pieni liitutaulu (sellainen huono kiiltäväpintainen) ja kaverini saivat toimia oppilaina. En usko, että meille oli aina mukava tulla leikkimään kun olin tehnyt valmiiksi koetehtäviä odottamaan pöydälle. Onneksi myös paras ystäväni haaveili opettajanurasta (nykyisin hän työskentelee varhaiskasvatuksen opena), joten leikit hänen kanssaan menivät yksiin. Kumpikaan ei vain halunnut olla oppilas, joten olimme jo tuolloin edelläkäviöitä ja harrastimme samanaikaisopettajuutta. Lukion jälkeen tarkoitus oli hakea opekorkeaan ja myös kotitalousopettajan työt kiinnostivat kovasti. Ylioppilaskirjoitukseni eivät sujuneet täysin odotetusti, joten edes pääsykokeisiin ei ollut

  Tällä hetkellä tavoitteena on heinäkuussa pystyä juoksemaan 37km polkujuoksua Nuts Ylläs Pallas juoksussa. Se vaatii jonkin verran harjoittelua ja harjoittelu vie aikaa siitä arjesta. Silti yritän pyörittää sitä arkea, yritän mahdollistaa, että jokainen kolmesta lapsestani saavat harrastaa omia lajejaan ja että ehtisimme tehdä jotain kivaa yhdessäkin. Se yhdessä tekeminen voi olla kokkailu, leipominen, leffailta tai jokin aktiviteetti. Entäpä työt, niitäkin kun on tavallista enemmän tällä hetkellä kun on kirjanpitäjien sesonkiaika. Töitä täytyy tehdä kun niitä on ja saa mahdollistettua sitä vapaa-aikaa.   Välillä pitää puntaroida mennäänkö omat tavoitteet edellä vai pitääkö luopua jostain. Aika-ajoin olen ollut hukassa miten ehdin tehdä kaikki asiat mitä minulta odotetaan. On pitänyt myös miettiä tuleeko ne odotukset itseltä vai ympäristöstä. Välillä sitä pystyy venymään ja suoriutumaan monesta tehtävästä nopeallakin tahdilla mutta sitäkään ei jaksa pidemmän pää