Miksi valita henkilökohtainen valmentaja?

 

Olen halunnut jo pitkään kirjoittaa omasta ammatistani Auktorisoituna personal trainerinä ja siitä mitä siihen kuuluu ja miksi asiakas valitsisi minut sen sijaan , että ostaa netistä valmennuksen.


Eräs asiakkaani sanoi kerran minulle: muut kaverini käyvät myös terapautilla, mutta minä saan sinun valmennuksestasi kaiken. Se riitti kiitokseksi ja tiesin, että olin tehnyt työni hyvin. 

Minun tehtäväni ei ole vain huolehtia treenistä vaan myös kuunnella asiakastani. Arki ei aina mene suunnitellusti ja minun tehtäväni on huolehtia silloin siitä miten treenit toteutetaan ja mihin asiakkaani energiat milloinkin riittää.

Oma työni ei ole vain sillä hetkellä, kun olen asiakkaan kanssa treenilllä. Siihen kuuluu suunnittelua myös sen ulkopuolella ja vastauksia silloin, kun asiakastani joku mietityttää.

Pidän huolen hänen liikkuvuudestaan , kehityksestään , hyvinvoinnistaan ja siitä ettei hän pala loppuun.


Mikään ohjelma ei siis sovi kaikille eikä kaikille toimi kaikki samat treenit tai ruokavaliot.

Sinulla voi olla sairaus, joka vaikuttaa siihen kuinka pitäisi treenata tai syödä.

Voi olla, että kehosi liikkuvuus vaatii työtä eikä kaikki asennot onnistu treenatessa tai teet tietämättäsi väärin eikä tuloksia tule ja paikat kipeytyvät.

Voit tuntea myös väsymystä. Liian niukka ruokavalio ei sovellu kaikille. Olemmehan me jo ruumiinrakenteeltamme erinlaisia tai syy voi löytyä liian vähäisestä unesta.

Syitä voi olla erinlaisia ja harvoin nettivalmennus antaa näihin asioihin ratkaisuja siis siksi henkilökohtainen valmentaja on sinua varten. On hänen työnsä huomata sekä  löytää ratkaisuja.

Kun neljä vuotta sitten päätin opiskella tämän ammatin tunsin seläntakana naurua, hah PT .

Silloin ne ihmiset saivat minut tuntemaan häpeää uudesta työstäni. Nyt neljä vuotta myöhemmin olen ylpeä kaikesta oppimastani ja kuinka voin kokoajan kehittää itseäni asiakkaitteni kautta,

Työ ei ole helppoa ja välillä haastavaa, mutta nautin siitä. Saan työskennellä erinlaisten ihmisten ja haasteiden kanssa. Joskus kuntoutetaan ja etsitään syitä sekä ratkaisuita ongelmiin ,toisinaan treenataan hiki päässä ja iloitaan ongelmien ratkaisuista. Se mikä jos on palkitsevaa.


Työssäni tietysti auttaa myös muut ammattini : Se että, olen lukenut itseni kokiksi, kuntosalivalmentajaksi, lähihoitajaksi ja koulutetuksi hierojaksi tekee työstäni helpompaa. Vankka anatomian tietämys ja kaksi viimeistä ammattitutkintoani tekee minusta terveydenalan ammattilaisen ja siihen kuuluu paljon, joka auttaa minua työskentelemään erinlaisten ihmisten kanssa ja ymmärtämään heitä paremmin.

Ja vaikka enismmäkseen työni menee aikuisten parissa on myös niitä ihania pikku asiakkaita, joiden vanhemmat luottavat minun  ammattitaitooni ja saan tehdä työtäni myös heidän kanssaan.

Valmentaja tai valmennus ei ole vain yksi treeniohjelma tai ruokavalio. Siihen kuuluu suunnittelua,  havainnointia, seurantaa ja motivointia jokaisella kerralla, kun näemme tai sen ulkopuolella.


Ja yksi asia on varmaa: Kun sinä voit hyvin myös kaikki lähellä olevat ihmiset voivat hyvin!



- Suvi



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sähköt, tellit, yellit, verot, korot ja korkojen korot

Kerro, kerro kuvastin ken on kaikkein hyvinvoivin