Ruokakapinasta kehorauhaan

Meillä jokaisella on erilainen suhtautuminen ruokaan. Toiset ovat kulinaristisia nautiskelijoita, toiset käyttävät ruokaa ainoastaan polttoaineena, toiset taas taistelevat ruokailujen kanssa läpi elämänsä. Suhtautuminen ruokaan luodaan jo varhain, en tiedä kuinka geneettinen perimä tähän vaikuttaa, mutta uskon vahvasti että ainakin lapsuuden ympäristötekijöillä on tähän oma osuuteensa. 

Muistan edelleen kuinka äiti sanoi minulle ollessani alakoulussa, että minulla on hyvin isot luut. Tämähän tarkoitti kauniisti ilmaistuna, että olin hieman pyöreä tai vähintäänkin isompikokoisempi kuin muut ikäiseni. Kasvoin jo varhain täyteen pituuneni ja rakastin herkkuja, joten kun pituuskasvu päättyi, herkut päätyivät vyötärölleni. Yläasteella ollessani oli muotia käyttää matalavyötäröisiä housuja ja lyhyitä napapaitoja. Myös minä löysin tämän kauniin muodin, vaikka se ei missään nimessä imarrellut muotojani. Omasta mielestäni peilikuvassani ei ollut mitään vikaa, kunnes entinen poikaystäväni laittoi koulun ilmoitustaululle lapun jossa luki: "Tukevaa iltaseuraa tarjolla.." sekä minun puhelinnumeroni. Muistan vieläkin hetken kun näin tämän lapun ja juoksin koulun vessaan itkemään. 

Samoihin aikoihin äitini liittyi painonvartioihin ja yhden vuoden ajan meidän perheessämme laskettiin pisteitä jokaisesta suupalasta. Yhä edelleen isäni naljaillee tästä äidille ja kyselee paljonko pisteitä on missäkin ruoka-aineessa. Äiti laihtuikin tämän pisteenlaskun ansiosta (tai takia) useita kymmeniä kiloja. Myös minun teinitytön tajuntaan upposi ajatus siitä että ruoka lihottaa, tai ainakin toisten ruoka-aineiden olevan pahempia kuin toisten. 

En kokenut, että minulla olisi ikinä ollut syömishäiriötä, mutta myöhemmin ajatellen näin saattoi kuitenkin olla. Söin kun muistin, keskityin opiskeluun ja myöhemmin aloin myös työskennellä opintojen ohella. Kiireinen elämä sai aikaan sen, ettei ruokailuille ollut aikaa ja söin epäsäännöllisesti ja nopeasti mitä käsiini sain. Herkut hylkäsin lähes kokonaan. Baari-iltojen jälkeen muiden tilatessa mäkkärissä listan läpi, minä tilasin kevätkääryleitä tai kanasalaattia. En laihduttanut, enkä tarkkaillut painoni tai pelikuvaani, mutta ruoka ei kuulunut oleellisesti elämääni. 

Raskaana ollessani söin kunnollista ruokaa ja pidin huolen, että tuleva vauva ja minä saamme riittävästi ravintoa. Synnäriltä kotiutuessani en painanut kuitenkaan 50 kiloa enempää ja imetys sai minut pienemään entisestään.  Pian Lucaksen syntymän jälkeen löysin juoksuharrastuksen ja kestävyysmatkojen juoksemiseen hoikka vartaloni sopikin hyvin ja myös pysyi hoikkana! Vasta kuntosaliharrastus ja ajatus kisaamisesta on saanut minut syömään säännöllisesti ja riittäviä määriä. Jos toiset ajattelevat, että fitnesstouhut vääristävät kuvan ruokailuista, minut se on juurikin pelastanut ja olen sitä kautta oppinut mitä on terveellinen ruoka ja ruokailu. 

Ollaan siis varovaisia kun kommentoidaan muiden ruokailua tai ylipäätään kehoa. Kukaan ei halua tulla sanotuksi pyöreäksi, mutta ei myöskään laihaksi. Jos olet laihikselle, tee se hienovaraisesti, jos samassa taloudessa asuu kasvavia lapsia. Seinillä, kuten myös lapsilla, on korvat ja he ovat älykkäitä sekä ajattelevia olentoja. Kerro, miksi juuri sinun täytyy pudottaa muutama kilo painoa tai miksi kieltäydyt tarjotusta pullasta. Tällöin lapsille syntyy selkeä ja realistinen kuva siitä, miksi joskus on tarvetta saada paino hallintaan. Älä kritisoi lihavia tai laihoja ihmisiä, tuo ennemminkin esiin se, että jokainen on erilainen ja juurikin sen takia arvokas. Se millainen kehomme on, ei tulisi ikinä määrittää ihmisarvoamme. Sisäistetään tämä ensin itse ja opetetaan se sitten myös jälkipolvillemme! 

Marika

@marikahyttinen