Piparin tuoksua, kiirettä huisketta, sitäkö joulu on?

Omassa lapsuudessani joulu oli yhdessä olon aikaa ja se vietettiin joko täällä Karkkilassa tai Savonlinnassa isän vanhempien luona. Aattoon kuului perinteitä, joita nyt myös minun perheessäni vaalitaan.


Kun lapset oli pienempiä joulua hössötettiin tässäkin perheessä ihan liikaa. Joulukuu alkoi tonttuna toimimisella, jolloin kirjeet joulupukille kirjoitettiin ja ne vietiin ulos terassille, josta ne jonnekin "katosivat". Lahjoja paketoitiin salaa ja kerran jopa yhdet paketit unohtuivat piiloon. Löytyivät sitten kuukausi joulun jälkeen jolloin iloisena ilmoitin lapsille, että oli tullut yllätyslahjat! :)


Jep, näinkin voi käydä!

Jotain pääsi aina unohtumaan, koska pienille lapsille halusi luoda joulun taian.

Kun lapset ovat nyt kasvaneet, olen huomannut, että vähempikin riittää. Tästä syystä tyttäreni kysyikin tänä vuonna; "Etkö äiti ole jouluihminen?"

Olenhan minä, mutta nykyisin en vain enää pidä stressistä jonka joulu tuo. Haluan joulun jossa syödään hyvää ruokaa ja nautitaan toistemme seurasta, kun muuten emme oikein ehdi. Enää kun ei tarvitse miettiä niin paljon sitä salailua ja piilottelua. 

No vähän kuitenkin täytyy joulun salattua taikaa olla. Tykkään luoda pienen jännityksen tunteen näille isoillekin lapsille. :) He eivät aina tiedä kaikkea, vaikka niin luulevat.


Nyt vieläkin jouluumme kuuluu piparien leivontaa, kuusen koristelua, kinkun tuoksua, aatoaamun joulusaunassa käyntiä ja riisipuuron syömistä, mihin piilotamme mantelin.

Ulkona koitamme piipahtaa ja haudoilla käymme viemässä kynttilät. Nyt senkin voi tehdä ilta-aikaan, jolloin kynttilöiden loisto on kaunis näky.

Toisinaan illat sitten joko vietetään kotona tai jommankumman vanhempien luona syöden perinteisiä jouluruokia, nauttien läheisistä sekä tontun tuomista lahjoista.

Pienten lasten kanssa joulu oli ihanaa ja erinlaista. Kun lapset kasvavat joulun vietto myös muuttuu, mutta pidän myös tästäkin tilanteesta. Keittiössä on enemmän apua ja ideoita tulvii uusista ruokakokeiluista. Saamme näin luoda uudet perinteet joulun viettoon!

Näin siis meillä. Nyt on jo kuusi koristeltu, piparit tehty, ei niin perinteisellä mallilla, ja suuri kauppakäynti vielä edessä, mutta muutaman päivän päästä rauhoitumme mekin työnteosta.

 Joten oikein ihanaa joulua kaikille lukijoilemme!


Suvi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sähköt, tellit, yellit, verot, korot ja korkojen korot

Kerro, kerro kuvastin ken on kaikkein hyvinvoivin

Miksi valita henkilökohtainen valmentaja?