Tunnelmallista joulua

 

 

Joulutunnelma minulle rakentuu itse tehdyistä karjalanpiirakoista, yhteisestä ruokailusta perheen kesken, joulusaunasta, joulupukin saapumisesta ja lasten riemusta joululahjoja avatessa.

Joulutunnelman ja täydellisen joulun rakentaminen on vaatinut ”hieman” suorittamista, joka toisaalta on tuonut stressiä joulun odottamiseen.

 

Pari vuotta sitten oli oikein suorittajan joulupainajainen: Olimme juuri eronneet lasten isän kanssa ja oli minun vuoroni järjestää joulu uudessa kodissa yhdessä lasten kanssa. Olemme sopineet viettävämme sen verran yhteistä aikaa jouluna, että syödään yhdessä ja katsotaan kun lapset saavat pukilta paketit. Siitä sitten pikkuhiljaa toinen pääsee lähtemään omaa joulua viettämään. Toistaiseksi tämä järjestely on toiminut ja lapset ovat saaneet edelleen viettää joulun molempien vanhempien kanssa. Välillä on ollut isovanhemmat tai vanhempien sisaruksia perheineen myös joulun vietossa mukana.

 

No se ensimmäinen joulu itsekseen järjesteltynä ei oikein tahtonut sujua niin kuin olin suunnitellut. Otin kontolleni tehdä kaikki jouluruuat, lahjojen hankkimisen, niiden paketoinnin, joulusiivous, joulupukin hankinta, joulukoristelu ja tämä kaikki tehtynä parina viimeisenä päivänä.

En ole mikään superkokki ja vaati jonkinlaista opettelua tehdä osa jouluruuista alusta asti itse. Olin jo ehtinyt tehdä joulusiivouksen huusholliin ja aattoa edeltävänä päivänä päätin tehdä ruuaksi uunikalaa jonka jäämiä voisi laittaa jouluna tarvittaessa pöytään. Meidän innokas suursyömäri labbiksemme päätti pistellä loput kalan nahat roskiksesta sisuksiinsa meidän ollessa viime hetken kauppareissulla. Keittiö oli täynnä kalan suomuja ja kalalle haisevaa nestettä. Ei muuta kuin keittiö uudelleen siivoukseen ja jatkamaan jouluvalmisteluita. Koiran laitoin yöksi kodinhoitohuoneeseen kun kinkku piti saada jäähtymään hellan päälle (Kinkun suhteen ei voi ottaa sitä riskiä, että se löytyisi suursyömärin vatsasta).

Jouluaattona heräsin aikaisin hirveällä tohinalla tekemään vielä viimeisiä valmisteluita ja leipomuksia…ja se koirakin piti käyttää aamupissalla. Avaan kodinhoitohuoneen oven ja se näky… (ja haju…) oli mitä ”mielenkiintoisin”, koiran vatsa ei ollut pitänyt ilmeisesti siitä kalan nahasta ja se kaikki oli tullut pitkin kodinhoitohuoneen lattioita ja seiniä ruskeana mönjänä ulos. Ensi reaktiona: ovi takaisin kiinni, silmät kiinni ja lasken mielessäni kymmeneen. ”Kyllähän minä tämänkin ehdin vielä siivota ennen kuin puolet lähisukulaisista entisen mieheni lisäksi on tulossa syömään, kysehän on vain priorisoinnista ja järjestelykyvystä”.

 

Se aamu meni siivotessa, stressikäyrä tapissa ja illalla niin poikki, että hyvä kun jaksoi lapset laittaa nukkumaan. Se joulu oli suorittamiseni huippuhetkiä, en usko että enää kykenisin niin montaa asiaa tekemään niin pienessä ajassa. Tämän jälkeen olen osannut ottaa joulut paljon rennommin: olen osannut palastella asioita eri päiville, kuten maanantaina ja tiistaina lahjojen hankintaa, keskiviikkona paketointi ja leipominen ja torstaina aamusta riisipuuron tekoa. Eikä haittaa vaikka joka huonetta talossa ei ole puunattu, ei haittaa vaikka piparit on jo syöty sillä uusia voi leipoa vaikka joulupäivänä, ei haittaa jos jokaista lasten lahjaa en ole ehtinyt paketoida… ja aina on aikaa viedä roskat heti ulkoroskikseen mikäli ne sisältävät koiralle millään tavalla maistuvaa jätettä.

 

Tämä joulu on erilainen, on minun vuoroni mennä valmiiseen pöytään. Edelleen sain touhottaa lasten lahjojen kanssa ja piilotella niitä joulupukin tuloon asti mutta tarjoilut ja siivoukset hoiti joku muu. Kun pöhinä oli laantunut ja lahjat jaettu, lähdin omaan kotiini viettämään joulua. Tänä jouluiltana koti oli hiljainen, takkatuli loi tunnelmaa ja mihinkään ei ollut kiire. Mitään ei tarvinnut tehdä ja kaikki aika oli vain itselle. Tämän jouluillan tunnelmaa ja rauhallisuutta aion vaalia tulevinakin jouluiltoina, olipa minulla järjestelyvuoro tai ei.